2019 Tuusula, syystapaaminen

12 pyhimystä, joista 2 ES:iä. Yksi Amatson kun P1800 oli telakalla. Muutama tuli käyttöautolla, mikä on sekin ihan ookoo!

Vuoden kolmas (!) kokoontuminen osui Tuusulaan. Hallituksen kesken arvioitiin vaihtoehtoja ja Weird Antiques vei ylivoimaisen voiton. Harvoin muuten on ollut kolmea tapahtumaa samana vuonna, kertokoon sekin omaa tarinaansa kerhomme elinvoimaisuudesta.

Kokoonnuttiin siis vanhan Unkan naapurissa sijaitsevan Vintage-liikkeen takapihalle noin puolen päivän aikaan. Taas vähän jännättiin että tuleeko ketään ja saataisiinko peräti 10 autoa kokoon. Lopputuloksena saavutettua 12 pyhimystä voidaan pitää oikein hyvänä lukuna syystapahtumaksi. Toiset tulivat kaukaakin, kun taas pk-seutulaiset joutuivat tyytymään runsaan parinkymmenen minuutin ajomatkaan. Allekirjoittaneen autokunta joutui saapumaan Amatsonilla Pyhimyksen telakoiduttua. Ilahduttavasti paikalla oli myös uusia tuttavuuksia. Jopa kerhon ulkopuoleltakin saapui Pyhimysedustusta. Tervetuloa kerhoon... 

Mike esitteli seurueelle Weird Antiquesin historiaa ja toimintaa. Nautittiin donitsikahvit ja ihasteltiin nastoja esineitä menneiltä vuosikymmeniltä. Kahvi muuten jauhettiin paikan päällä jollakin vintagemyllyllä sekin. Joku taisi jotain ostaakin. Hienoa että tällaisia puljuja löytyy.

Lounastettiin legendaarisessa Vanhassa Unkassa. Itse muistan armeija-aikoinani 80-luvulla useastikin poikenneemme tuohon pullakahville. Silloin siinä taisi olla se Unionkin. Ihan ei oltu pöytäkeskusteluissa varmoja miksi paikkaa tituleerataan 'legendaariseksi', mutta ei lähdetty asiaa kyseenalaistamaan.

Mahat täynnä siirryttiin vielä letka-ajona poikkeamaan Hyrylän vanhan varuskunnan kupeessa sijaitsevaan IT-museoon, johon kerho biffasi piletit. Tykit, Uralit, ohjukset, Zilit, piilukot ja moninaiset tutkaimet tarkistettuamme hajaannuttiin tahoillemme.

Kiitos osallistujille, järkkäreille ja Mikelle.

Vesa K

 

Osallistujien rintakuvia

Kuvia tapahtumasta